Tää on sujunut ihan hyvin. Yllättävänkin hyvin. Eilen, kun oli muutenkin vähän säätö päivä, mulla meinas jäädä syömättä. Mutta huolehdin turhaa, tulihan se neljä kertaa sieltä. Mä oon nyt sekä maanantaina että tiistaina tehnyt kaksi kertaa päivässä treenin. Oli tänäänkin aikomus mennä eka uimaan ja sitten treeneihin, mutta tajusin sitten, että en jaksais sillä tahdilla kauaa. Ja hitaasti hyvä tulee, eikö.

Eilen kun olin pienemmille pitämässä jumppaa, enkä ollut syönyt noin viiteen tuntiin ja olin salillakin onnistunut käymään ilman muuta palautusjuomaa kuin kahvi, vilkuilin koko ajan kelloa, en ollut täysillä mukana hommassa. Lisäksi mulla oli kaikki klassisen nälkyyden aiheuttamat ongelmat: liikuskelin kokoajan, otsani oli hienoisessa rypyssä, en jaksanut kunnolla kiinnostua mistään ja pääkipu alkoi tulla. Onneksi selvisin siitä, ja kun kävelin kotiin auringonpaisteessa, ajatukset selkiytyivät ja nälkäkin lähti.

Eilen oli muuten täydellinen päivä. Siis ulkoilman kannalta. Kun maanataina satoi vettä, ajattelin että huomenna satavarmana paistaa aurinko. Ja niinhän se paistoikin. Valitettavasti vaan tuolla sataa nytkin vettä/jotakin rännäntapaista.

Mutta kyllä tämä tästä. Minä onnistun!

En ole yli viikkoon syönyt karkkia.