Mä oon monesti luvannut itselleni, että nyt mä muutun. Mä alan elää parempaa elämää. Mä laitan itseni kuosiin. Mä lopetan kaikki, huom kaikki laihduttamiseen liittyvät jutut. Mä en käy koneella päivittäin, mä hommaan jostakin ystäviä. Ja ehkä miehenkin. No, se on ollut toisijainen juttu, se mies, mutta aina mä olen jotenkin halunnut muuttaa itseäni. En välttämätä tarkoita mitään kauneusleikkauksia, lähinnä sitä, että saisi itsensä kuntoon. Laihtuisi ehkä pari kiloa, mutta ei millään säälittävällä, ei ikinä karkkia ei mitään hyvää yms. laihdutuskuurilla, joka viikonloppuna lopahtaa, ja yllätys yllätys, lauantai-iltana viettää rakkaussuhdetta irtsaripussin kanssa.

Mä olen nyt elänyt melkein kaksi kuukautta kuntoillen, yrittäen syödä oikein. Eilen illalla mä olin varmaan vähän sairas, ja söin reilu 300 grammaa karkkia. Plus se banaani ja ne tuhannet ja tuhannet viinirypäleet. Ja se tuore rieska. Ah, tulee hyvä olo kun ajatteleekin sitä. Mutta siltikään mulla ei ole ollut sitä tavanomaista syön nyt niin paljon kun napa vetää ja sitten maanantaina aloitan taas vesiporkkana kuurin. Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Tosin, kun tänä aamuna kävin puntarilla, en ollut laihtunut, olin lihonut. No, laitoin sen eilisen syömisen ja kuntosalilla käynnin syyksi.

Kyllä mä tiedän, että tuollaisia säälittäviä tekosyitä ei kannattais sanoa itelle. Mä en vaan yksinkertaisesti kuluta enemmän ku mä syön, vaikka mä miten yritän sitä. Ehkä se on jotenki mun geeneissä. Tai ehkä mä yritän jaksaa reenata vähillä kaloreilla.

Nyyh. Kauhistuttaa ajatellakin ensi viikkoa, jos mä tosiaan teen noin.