hei nyt me tehdään talo sellainen
josta pois sä pääse et milloinkaan
tehdään ulos aita sellainen
jonka yli pääse et milloinkaan

sillä ihmismieli muuttuu
ei pysy paikallaan
aina jotain puuttuu

pysy paikallasi hiljaa
silloin kaunis oot, lasienkeli
pidä suusi kiinni sillä
koskaan totta eivät ole sanasi

sinun läpi nään kun suunnittelet
kuinka avaat siipesi
siksi vahdin ettei lentoon pääse enää
lasienkeli
Heihei vaan. Kuuntelen angstiräppiä ja yritän löytää sinniä itseltäni. Sitä sinniä, joka vastustaa selailua sh-foorumeilla, heidän blogiensa lukemista. Mua melkeen itkettää. Menee muutenkin aika paskasti. En tajunnut että mulla oli käsissä kultaa/ ennen kuin heitin jätkän naamalle multaa. Joo. Tälläista tällä kertaa. Mutta mua ärsyttää itseni. Miksi mä en voi olla tyytyväinen itseeni, jenkkakahvoihini, orastavaan kaksoisleukaan joka näkyy joka päivä enemmän. Miksi mä en voi antaa itseni syödä hyvällä omallatunnolla suklaata ja salmiakkia? Miksi pitäisi joka päivä olla niin helvetin täydellinen? Eilen mä olin onnellinen. Tänään en ole.
Mua ihan yleensäkin ärsyttää tämä ruokapaska. Mä en ymmärrä, miksi mä teen tätä itelleni niin hankalaksi. Miksi mä en voi nauttia elämästä, siitä että saa olla nuori? Miksi pitää aina välillä tulla sellaisia päiviä että mikään ei onnistu? Että tekisi mieli oksentaa kaiken, mitä on syönyt ja itkeä siihen päälle. Verisiä kyyneleitä. Mä tälläkin hetkellä auon päätä yhelle poikaraukalle päätä, jolle on käynyt niin huonosti, että on ihastunut ystävääni, joka on melkein samanlainen noita kuin minäkin. Paitsi hänellä ei ole ongelmia.