Mun oli tarkoitus tänä aamuna lähteä uimaan, mutta arvatkaas mitä: mä en -yllätysyllätys- jaksanutkaan. Mua oikeasti sitten aamupäivällä harmitti, kun en lähtenytkään. Se meinasi näet sitä, että ei kulutusta, ei enempää ruokaa. Joo, eihän se ihan nuinkaan mene, mutta jos on liikkunut jonakin päivänä paljon, niin voi hyvällä omallatunnolla sitten syödäkin. Kun tänään kolmen aikaan ilmestyin kotiin, vedin näkkäriä, ruisleipää, maitorahkaa, tomaattia, banaania ja maitoa naamaani. En syönyt mitenkään erityisen paljon, mutta silti sen ruokamäärän jälkeen alkoi ällöttää. Se on inhottava tunne se. Vaikka tietää, että saa syödä, pitääkin syödä, niin kun syöt, muistat äkkiä, miltä näytät, miten olisi paljon parempi olla syömättä.

Taas viime viikonloppuna se kuitenkin nähtiin, että ei siitä syömättömyydestä mitään hyötyä ainakaan ole. Lauantai-iltana söin ja sama tahti jatkui sunnuntai-päivän puolelle. Lauantaina sentään urheilin, mutta sunnuntaina päätin pitää välipäivän, kun tuntui, että joka paikkaan sattui. Ja viime viikolla alkoi korvaani kuiskia ihana olento pääni sisältä, että kannattaa olla syömättä ja treenata, niin tulee kauniimmaksi. Tämän viikon (ainakin tähän asti) olen kuitenkin syönyt ihan normaaleilla määrillä. Nuo viikonloput on sitten hankala tapaus. Mä en tiedä, mikä mulla silloin on, mutta yleensä en varsinkaan sunnuntaina tee yhtään mitään. Ja sama koskee myös kaikkea normielämänjuttujakin. Sunnuntai-päivä menee yleensä vain nukkuessa ja syödessä. Ja usein myös harmitellessa, miksei jaksa lähteä lenkille tai tehdä ylipäätään mitään.

Se varmaan sitten kuuluu luonteeseeni, se että arkipäivisin pitää olla tehokas, aktiivinen, oikein syövä yms. Ja taas viikonloppuisin voi antaa piut paut terveelliselle syömiselle, urheiluun ja ihan kaikkeen ylipäätäänsä.

Mulla on pienesuuri ongelma lähettyvillä. Mä en tiedä, mikä mun hiuksilla on. Tuntuu kuin ne lähtee vaan koko ajan pois. Jos ei saa tarpeeksi proteiinia, se voi johtua siitä, mutta mä uskon että mä saan proteiinia tarpeeksi. Kammottavaa katsoa, kun omia hiuksia joka paikassa. Muutenkin pitäisi varata kampaajalle aika ja tehdä näille ruskeille, yli-ihanille hiuksilleni jotain. Aina takussa, eikä mitään kunnollista mallia tukassa. Jes. Tämä varsinkin kohottaa itsetuntoa. Mutta pitää laittaa hiusten lähtö vain poikkeukselliseksi ongelmaksi, joka on vain tilapäinen.

Noh, aina saa toivoa.